17.-18.3 yönä maahan saapui voimakas aurinkomyrsky, jonka seurauksena koko yön näkyi todella hienoja revontulia.
Jessen kuvia ja tarinointia:
http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/36087
https://www.facebook.com/jesse.kyytinen/posts/572371489569321
16.3.2015 iltayö ja lähes viikon kestänyt selkeä
putki, jonka jokaisena yönä olin saanut jäädä ilman ennustettua
revontulimyrskyä, vaikka muutamana päivänä jonkinmoista kaarta tai vyötä oli
tarjolla. Silloinkin vain pohjoishorisontissa killui laiska ja himmeä vihreä
kaari, joka ei reposkuvaukseen potkua antanut, vaan jälleen kerran
perustähtimaisemia.
17.3. Aamulla herätessäni revontulimittarit olivat
totaalisen villeinä, kaksi kolmesta magneettikentän häiriöisyysmittarista oli
mennyt yli asteikon, ja osan ajasta reilusti. Pohjois-Amerikan revontulikameroissa
näkyi kirkkaita tulia juuri kun kotisuomessa oli päivä alkanut, joten joka
ikinen Suomen revontulikyttääjä pystyi vain toivomaan, että hurjat lukemat
säilyisivät yölle, varovasti veikkaillen, että siitä voisi tulla jotain
samantyyppistä kuin päivälleen kaksi vuotta aiemmin, joka oli piirtynyt satojen
ihmisten mieliin huikeana showna. Ja pysyiväthän ne mittarit. Iltaa kohden
magneettikentän häiriöisyys nousi lukemiin, joita ei oltu nähty pitkiin,
pitkiin aikoihin ja sadat jännittyneet ihmiset ympäri maata latailivat
kameroidensa akkuja valmistautuen johonkin upeaan. Oikein mihinkään muuhun ei
pystynyt keskittymään, kun tuijottamaan lamaantuneena Aurora-Servicen
mittareita.
Puoli kahdeksalta se alkoi. Taivas oli vielä hyvin
vaalean sininen, kun kiinnitin huomion siihen, että koko taivas oli tulessa,
koronakin löytyi jo niin aikaisella illalla. Kirkkaanvihreät vyöt
tanssahtelivat edessä, kun lähestyin Puuppolan pimeitä peltoja. Siellä joka
puolella näkyi tulia, todella aktiivisia, lepattavia ja sykkiviä aktiivisen
koronan muodostaessa kruunun tuolle kaikelle. Tulet leikkivät monivärisinä jo
tuossa vaiheessa, ja lännessäkin, jonne aurinko oli vain reilua tuntia aiemmin
laskenut, näkyi Venusta näyttävyydellään haastavia – ja helposti voittavia
tulia.
Jonkin verran kahdeksan jälkeen,
taivaan jo hiukan pimennyttyä, show oli suorastaan maaginen. Aivan koko taivas
oli peittynyt reposiin, pohjoistaivaalta oli hankala erottaa enää tähtiä, ja
Orion kumppaneineen etelässä näyttivät hyvin erikoisilta tulien välistä
nähtynä. Korona oli koko ajan hyvin eloisa, ja tulet etenivät alle puolen
sekunnin sykähdyksittäin horisontista koronaan, joita sykkivät laikut
säestivät.
Pidin kuvien valotusajat lyhempänä, kuin koskaan ennen, mutta silti
nopealiikkeiset tulet muuttuivat helposti mössöksi. Taivaan yhä pimentyessä
reposet muuttuivat yhä vallitsevammiksi – mutta yhdeksältä vielä hetki sitten
niin eloisat ja kirkkaat tulet laimenivat koko taivaan peittäväksi harsoksi,
joka näytti erehdyttävästi todella rankalle valosaasteelle.
Himmeähkö
Iridium-satelliitti väläytti terveisensä siihen parikymmenminuttiseen rakoon.
Ja heti sen jälkeen alkoikin tapahtua. Harsosta alkoi
ilmestyä poimuileva vyö, joka kaarsi korkealta pohjoishorisontin yltä jättäen
siihen paljain silmin täysin tulettoman, mustan reiän, jonka eteläpuoli oli
vielä harsoa.
Puoli kymmenen aikoihin vyö oli jo noussut niin pitkälle, että se
meni idästä länteen suoraan taivaannavan kautta, johon teki jonkinmoisen
koronan, ja puolitti taivaan. Tuntui todella omituiselta, kun taivaasta
nimenomaan eteläpuolisko oli se, jossa reposet näkyivät. Sitten, aivan
varoittamatta vyö alkoi poimuilla yhä enemmän, ja länsipuolelle ilmestyi
punaisia säteitä, jotka näyttivät nousevan juuri Venuksesta.
Varttia vaille
kymmenen mennessä tulet räjäyttivätkin sitten esiin aivan huikean
ilotulituksen, ja valtava ja selkeä seinä nousi etelätaivaalle, ja alkoi
muodostaa jonkinmoista koronaakin, mutta sillä hetkellä oli aivan muuta
ihasteltavaa. Tulet olivat kirjaimellisesti pyörryttävän hienoja, sillä minun
piti käytännössä pyöriä kuin hyrrä, että näkisin parhaat palat kaikista
suunnista ja kuntoilupuoli tuli tehtyä ryntäillessä puolelta toiselle
sähköjohtoja, jotta ne eivät olisi olleet edessä, onneksi todella hyvä
hankikanto mahdollisti juoksemisenkin lumen pinnalla ilman lumikenkiäkään.
Ja juuri
ennen kymmentä taivaalle syntyi huikea korona, joka loisti henkeäsalpaavan
hyvin pikimustalta taivaalta ja oli erittäin aktiivinen – niin aktiivinen, että
sekunninkin valotusajalla kuviin tuli näkyviin selkeää liike-epäterävyyttä.
Korona vain jatkoi loimuamistaan, kun muu taivas jo hieman himmeni, ja vain
kymmenen minuutin kuluttua koronan syttymisestä oli taivas jo hieman
rauhoittunut, mutta vain hetkeksi, sillä pian pohjoiseen ilmestyi huikaisevan
kirkas ja säteinen vyö, ja taas taivas täyttyi ja reposten leikki jatkui ja
jatkui.
Puoliltaöin ulos katsoessa näky oli aivan
epätodellinen. Joka suunnasta taivasta eteni tasaisella pulssilla liikkuvia
kirkkaita aaltoja suoraan eloisaan koronaan, josta otin myös videopätkän, nyt
valovoimaisella Sigmalla, jolla sain käytettyä alkuillan 1/8s.-sarjatuli
–asetuksista poiketen videotilaa ja 1/30s. valotusaikaa, jolloin reposten
liikkeet näkee hyvin todenmukaisena, vaikka kuvanlaatu ei siihen riittänyt,
eipä olisi kovin moni muu kamera kuin a7s ollut riittävän herkkä tuona yönä,
sopiva valotusaika yksittäiskuvissakin ilman reposten liike-epäterävyyttä olisi
ollut erittäin lyhyt.
Aamuyölle jätin kameran nakuttamaan ajastettuna,
pitkällä valotusajalla timelapsea, josta näki hyvin kello yhden kirkastumisen,
joka saattoi olla jopa parempi, kuin ennen kahdeksaa ja kymmeneltä olleita
kirkastumisia.
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että parempi kuin St. Patrick’s Day
2013.
Mutta siis huh, mikä yö.
Jos et pelkää reposkuvaähkyä, Flickrissä löytyy vähän
lisää kuvia.